Elokuva on tekijänoikeuslain 1§:n tarkoittama, tekijänoikeuslain suojaama taiteellinen teos. Lain 2§:n mukaisesti tekijänoikeuden haltijalla on yksinomainen oikeus määrätä mm. teoksen julkisesta esittämisestä. Elokuvan julkista esittämistä on esimerkiksi sen esittäminen tilassa, johon yleisöllä on vapaa pääsy. Tavallisia vuokraamosta saatavia elokuvia ei saa esittää julkisesti ilman tekijänoikeuksien haltijan erillistä lupaa. Myöskään itse tallennettuja elokuvia ei saa esittää julkisesti.
Elokuvan julkinen esittäminen ilman oikeudenhaltijan lupaa loukkaa oikeudenhaltijan tekijänoikeuslain mukaista yksinoikeutta. (Lainaus: Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus, www.antipiracy.fi)
Viranomaisten valvonta julkisen esittämisen osalta on tiukentunut ja laajentunut huomattavasti. Me huolehdimme asian virallisen puolen. Olemme solmineet edustamiemme elokuvayhtiöiden kanssa yhteistyösopimuksen elokuvien julkisesta esittämisestä Suomessa, ja se on samalla tae siitä, että esittämällänne elokuvalla on julkiset esitysoikeudet.
Edustamme maailman suurimpien elokuvajakeluyhtiöiden, kuten Buena Vista International, Hollywood Pictures, FS-Film, Nordisk Film, Paramount Pictures, Sandrew Metronome, Sony Pictures, Touchstone Pictures, Universal, Walt Disney Pictures, Warner Bros Entertainment, julkisia esitysoikeuksia Suomessa.
Katso lisää:





